Oikomishoito
Oikomishoitoa ryhdytään antamaan silloin kun potilaalla on purentähäiriö joka haittaa hampaiston normaalia kehitystä ja toimintaa. Virheellinen purenta voi aiheuttaa pään ja kasvojen kiputiloja. Se myös estää kunnollisen pureskelun ja vaikeuttaa hampaiden puhdistusta. Potilas voi kokea virheellisen purennan myös ulkonäköä haittaavana tekijänä.
Valtaosa purentavirheistä aiheutuu perinnöllisistä syistä. Muita syitä voivat olla esimerkiksi pitkäaikainen peukalon imeminen, suuret kita- tai nielurisat tai hampaiden menetykset.
Oikomishoito lapsille ja aikuisille
Tavallisimmin oikomishoito tehdään 9-12 vuoden iässä. Tällöin leukojen kasvuun voidaan vielä vaikuttaa. Oikomishoitoa annetaan myös alle kouluikäisille. Näissä tapauksissa hoidon syynä on esimerkiksi alaleuan ohjautuminen sivulle hampaita yhteen purtaessa. Ikä ei ole oikomishoidon este, ja myös aikuisten hampaita voidaan oikoa.
Lasten oikomishoito kestää yleensä pari vuotta. Aikuisilla yksittäisen hampaan asennon korjaus kestää muutamia kuukausia, laajat hoidot voivat kestää pari vuotta. Hoidon aikataulu määräytyy sen mukaan, mikä on potilaan hampaiden liikkumisvauhti luussa. Hampaita ei voi siirtää nopeammin kuin mitä potilaan solut sallivat.
Hoito toteutetaan oikomiskojeen avulla. Nämä ovat joko irrotettavia tai kiinteitä. Useimmin käytetään kiinteitä kojeita, joiden avulla hampaita siirretään kaarilangoilla ja niihin kiinnitettävillä kumilenkeillä tai jousilla. Toisinaan valitaan irrotettava koje, jonka voi ottaa suusta esimerkiksi puhdistusta varten. Oikomiskojeena käytetään myös nk. niskavetoa, jossa leukojen kasvuun vaikutetaan niskan takaa kiertävän kumivedon avulla.
Vaikeita purentavirheitä ei saada hoidettua ainoastaan oikomishoidolla. Tällöin turvaudutaan lisäksi leikkaukseen, joka siirtää ala- tai yläleuan uuteen asentoon.
Lue lisää Purentavaivoista.
Katso täältä hinnastomme. Huomioi, että saat 15-30% Kela-korvauksen valtaosasta toimenpiteitä!
Erikoishammashoitomme:





